On yksi asia, johon meillä ei ole varaa...

( 16.12.2014 )

… ja se jokin on lääkehoidon tason huonontuminen. Otetaanpa yksinkertainen laskuesimerkki: Aivoverenkiertohäiriöt, joihin luetaan aivoinfarkti, aivoverenvuoto ja lukinkalvon alainen verenvuoto, ovat kolmanneksi yleisin kuolinsyy maassamme. Tapauksia on yli 20000 vuodessa ja noin neljäsosa potilaista menehtyy vuoden sisällä tapahtumasta. Vain noin neljäsosa toipuu ennalleen, lopuille jää jonkin asteinen pysyvä haitta. Henkiin jääneiden elinikäiset hoitokustannukset ovat Sydänliiton mukaan keskimäärin 86000 euroa. Joka neljäs sairastunut on työikäinen ja heistä joka neljäs jää työkyvyttömyyseläkkeelle.

Keskeisin asia aivoverenkiertohäiriöiden ehkäisyssä terveiden elintapojen ohella on kohonneen verenpaineen hoito. Tyypillinen hoito bisoprololilla ja amlodipiinilla kustantaa vuodessa suunnilleen 160 euroa, kun potilaan ja Kelan osuudet lasketaan yhteen. Toisin sanoen yhden tapauksen hoitoon kuluvilla varoilla voidaan kustantaa verenpainelääkitys yli 500 vuodeksi. Lisäksi on otettava huomioon suorien hoitokustannusten lisäksi muut kulut, kuten työkyvyn menetys ja muut välilliset kustannukset. Ja vaikka rahasta aina puhutaankin, on syytä muistaa myös sairastuneiden ja heidän omaistensa kokema inhimillinen kärsimys, sillä ei ole hintaa.

Vastaavia esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon. Tämän avulla on helppo ymmärtää, mikä merkitys lääkehoidolla on, ja voidaan vetää muutama selkeä johtopäätös: Lääkkeiden saatavuus kaikkialla maassamme on ehdottomasti turvattava. Potilaalle aiheutuvien kustannusten on oltava kohtuullisia, niin etteivät taloudelliset tekijät ole esteenä lääkkeiden käytölle. Lääkkeiden jakeluverkoston on oltava korkeatasoinen, jotta potilailla on käytössään kaikki tarpeellinen tieto lääkkeiden oikeaan käyttöön.

Tätä taustaa vasten tarkasteltuna vähittäiskaupan vaatimukset saada itsehoitolääkkeitä hyllyilleen tuntuvat vähintäänkin kyseenalaisilta. Maissa, joissa myyntiä on vapautettu, ei saatavuus syrjäseuduilla ole oleellisesti parantunut eivätkä hinnat tutkimusten mukaan ole laskeneet. Tilastokeskuksen mukaan itsehoitolääkkeiden hinnat Suomessa ovat nyt suunnilleen samalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten. Samassa ajassa elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet 30 %. Hyödyistä ei siis juurikaan ole näyttöä, sen sijaan haitoista on. Esimerkiksi Ruotsissa hengenvaaralliset parasetamolimyrkytykset ovat yli kaksinkertaistuneet myynnin vapauttamisen jälkeen, niinpä parasetamolivalmisteiden myyntiä ollaan uudelleen rajoittamassa vain apteekkeihin.

Itsehoitolääkkeet muodostavat merkittävän osan apteekin tuloksesta tilanteessa, jossa reseptilääkkeiden hinnat ovat merkittävästi alentuneet lääkevaihdon myötä. Itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttaminen johtaisi ennen pitkää apteekkiverkon harvenemiseen. Pieniä kyläkauppoja ei myynnin vapauttamisella pelastettaisi. Sen sijaan vieressä oleva apteekki voi sen tehdä ja kyläkauppiaat tämän tietävätkin, mutta heidän äänensä ei suurten ketjujen julkisessa puheessa ihmeemmin kuulu. Omasta kokemuksesta tiedän, että vakioasiakkaat vierailevat apteekissamme varsin usein, ja jos he apteekkiasioiden vuoksi joutuisivat suunnistamaan johonkin suurempaan kauppakeskukseen, hoituisivat muutkin ostokset todennäköisesti siellä eikä paikallisissa kaupoissa. Niitä löytyy meidänkin apteekkimme välittömästä läheisyydestä pari kappaletta.

Onneksi maamme päättäjät ovat ainakin toistaiseksi toimineet lääkeasioiden suhteen vastuullisesti eikä koko maan kattavaan korkeatasoiseen lääkkeenjakeluverkostoon toistaiseksi kohdistu merkittäviä uhkia. Apteekkeja on Suomessa edelleen enemmän kuin R-kioskeja. Ensi vuodelle ei lääkekorvauksiin ole tulossa kovin merkittäviä muutoksia, mutta näillä näkymin vuoden 2016 alussa korvausjärjestelmää uudistetaan siten, että satunnaisesti lääkkeitä tarvitsevien korvaustasoa lasketaan ja säästyneet varat ohjataan niiden hyväksi, jotka käyttävät lääkkeitä paljon. Se on järkevää politiikkaa.

- Jari Lampila