Taipaleenjoki opettaa

( 25.06.2015 )

Olemme vaimon kanssa jo useana kesänä vierailleet rajantakaisessa Karjalassa. Hiljattain palasimme Taipaleenjoelle suuntautuneelta retkeltä. Tällaiseen matkailuun on motivoinut parikin seikkaa: Vaimokullan isä on kotoisin Laatokan pohjoispuolelta, Impilahdelta Ruokojärven kylästä. Minun vaarini puolestaan tapasi matkansa pään Taipaleenjoen kiivaissa taisteluissa helmikuussa 1940.

Reissuja on tehty sotahistoriasta kiinnostuneiden ihmisten porukoissa, lukuisat taistelupaikat on kierretty. Joku saattaa tuumia, että kyse on sodan ihannoinnista ja naapurivihan ylläpidosta. Näin ajatteleva tuskin voisi pahemmin väärässä olla.

Matkaseuramme on koostunut pääosin miellyttävistä herrasmiehistä ja onpa mukaan eksynyt muutama nainenkin. Höyrypäiset uhoajat ovat joukosta puuttuneet. Tutustuminen taistelupaikkoihin on herättänyt äärimmäisen syvää kunnioitusta maamme puolustajia kohtaan. Jokunen kyynelkin on vierähtänyt, esimerkiksi pari vuotta sitten Kollaalla, kun vietettiin hartaushetkeä siellä taistelleiden muistoksi. Joukossa oli mukana ensimmäistä kertaa paikalle päässyt eläkeläismies, jonka isän kaatumispaikka saatiin tuolla reissulla tarkasti paikallistettua. Hänen koskettavan puheensa muisteleminen herkistää vieläkin.

Taipaleenjoen huikaisevan kauniita maisemia tallustellessa on vaikea kuvitella, että se joskus oli yksi talvisodan verisimmistä paikoista. Siellä isoisäkin, aviopuoliso ja neljän tyttären isä, antoi itsestään kaikkensa, oman elämänsä. Nekin, jotka tuosta tulihelvetistä selvisivät hengissä, uhrasivat isänmaan asialle parhaat vuotensa. Moni kärsi loppuikänsä sielun ja ruumiin vammoista. Kun tätä miettii ja vertaa tänä päivänä kukoistavaan itsekeskeisyyteen, jossa kukaan ei tunnu olevan valmis luopumaan oikein mistään, tuntuu pahalta. Totisesti meidän olisi syytä ottaa oppia sankareistamme. Ilman heidän uhriaan maamme olisi kovasti toisen näköinen. Asia on helppo uskoa luovutetulla alueella ympärilleen katsellessa.

Veteraaneja siis kunnioitetaan noilla retkillä, mutta sotaa ei missään tapauksessa ihannoida. Taistelupaikoilla vierailu ja taisteluiden karmeisiin yksityiskohtiin tutustuminen opettaa, että meidän on tehtävä kaikkemme estääksemme vastaavaa koskaan enää toistumasta. Naapurin kanssa on pystyttävä elämään sovussa. Vallitsevassa vastakkainasettelun ja informaatiosodan ilmapiirissä tarvittaisiin nyt kansanliikettä, joka keskittyisi ruohonjuuritasolla luomaan luonteeltaan positiivisia kontakteja tavallisten venäläisten kanssa, olkoon se sitten kulttuuria, urheilua tai melkein mitä tahansa. Tällaista rauhantyötä voi jokainen harjoittaa. Toki sitä harjoitetaan nytkin, muun muassa kansalaisjärjestöjen toimesta, mutta lisä ei olisi pahitteeksi. Itäisen naapurimaan nykyistä politiikkaa ei voida kaikilta osin hyväksyä, niinpä valtioidemme välillä on kitkaa, mutta näin ei tarvitse ihmisten välillä olla. 

- Jari Lampila