Migreenin täsmälääke itsehoitoon

( 16.02.2016 )

Migreeniin on tähän saakka ollut saatavana täsmälääkkeitä ainoastaan reseptillä. Monet ovat toki saaneet avun ottamalla riittävän annoksen asetyylisalisyylihappoa, ibuprofeenia, ketoprofeenia tai parasetamolia, joita saa ilman reseptiä. Aina nämä eivät kuitenkaan auta, varsinkaan jos kohtaus on ehtinyt päälle.

Muistan ajan, jolloin ensimmäinen migreenin täsmälääke sumatriptaani tuli Suomessa markkinoille. Sattumoisin silloinen työpaikkani Turussa oli maamme ensimmäisiä apteekkeja, joka toimitti kyseistä valmistetta, mikä johtui siitä, että samassa talossa vaikutti yksi maamme eturivin neurologeista. Aluksi sumatriptaani tuli markkinoille ainoastaan itse pistettävänä injektiona. Valmistemuoto on markkinoilla edelleen, tosin pistokynä on nykyisin paljon pienempi ja kätevämpi käyttää. Tällä hetkellä sumatriptaania käytetään pääasiassa tabletteina.

Uusi lääke tuli taivaan lahjana niille, joiden migreeniin aiemmin markkinoilla olleet lääkkeet eivät tehonneet. Käytössä oli ollut tavanomaisten analgeettien lisäksi lähinnä torajyväalkaloideihin perustuvia valmisteita, joilla oli runsaasti sivuvaikutuksia. Näihin verrattuna sumatriptaanin teho oli huomattavasti parempi ja nopeampi, lisäksi lääke oli hyvin siedetty. Lääke oli aluksi erittäin kallis. Kyseessä oli aivan uusi ja uudella tavalla vaikuttava lääkeaineryhmä, joten tuotekehityksen kustannukset näkyivät hinnassa. Nyttemmin hinta on pudonnut murto-osaan noista ajoista.

Sumatriptaani tulee itsehoitoon LVI-lääkekategoriassa. Lyhenne tulee sanoista Lisäneuvontaa Vaativa Itsehoitolääke. Tähän ryhmään kuuluvien lääkkeiden myyntiin liittyy lisäehtoja, eikä niitä saa myydä ilman farmaseutin opastusta. Potilaan oireiden tulee viitata migreeniin, tämän tulee olla käyttänyt sumatriptaania aiemminkin migreeninsä hoitoon ja lisäksi hänellä on oltava sumatriptaaniresepti, joka on vanhentunut korkeintaan puoli vuotta aiemmin. Apteekki voi tämän tarkistaa asiakkaan luvalla sähköisistä lääkemääräyksistä. On myös tarkoin määritelty tilanteet, joissa potilas ohjataan lääkäriin.

Itsehoidossa sumatriptaanin menekki tuskin nousee kovin merkittäväksi, koska lääkkeen käyttö reseptillä tulee huomattavasti edullisemmaksi suurempien pakkauskokojen ja Kela-korvauksen vuoksi. Itsehoitopakkaus voi kuitenkin pelastaa päivän, kun kohtaus pyrkii päälle eikä voimassa olevaa reseptiä ole.

Sumatriptaanin itsehoitopakkaus on jälleen kaunis esimerkki siitä, miten koko maan kattavaa ammattiapteekkiverkostoa voidaan hyödyntää potilaan parhaaksi. 

- Jari Lampila